Yhtenä projektin Oikeanmukaisen siirtymän altavastaajat motivaationa on ollut se, että eläimet ovat eräs niistä ryhmistä, jotka jäävät hiljaiseksi kestävyydestä puhuttaessa. Muunlajisia eläimiä ei usein oteta huomioon, kun puhutaan kestävyysmurroksesta, saati että ne pääsisivät puheen keskiöön.

Tämä havaintomme on vain vahvistunut, kun olemme tutkineet sanojen kestävä ja kestävyys merkityksiä projektin tulevassa yhteisartikkelissa. Kestävyysteksteissä eläimet jäävät yleensä paitsioon. Puhutaan kyllä metsistä ja niiden ”kestävästä käytöstä”, mutta metsissä ei tunnu asuvan kukaan. Metsä esitetään vain resurssina, ei kenenkään kotina tai elinympäristönä. Jos eläimet ovat edes epäsuorasti puheena, nekin ovat resurssi, niin kuin silloin, kun puhutaan vaikkapa järvikalojen tuotteistamisesta. Kun puhutaan särkikalan käyttämisestä elintarviketuotannossa (mikä on kestävyyden kannalta hyvä), tapaamme eräässä tekstissä seuraavat ihmiskeskeiset ilmaukset:

särkikala, särkikalasaalis, saalis, kala, roskakala, särki, särjenpyynti, sivusaalis, hauki, kuha, särkikalapyynti, kalamassa.

Me haluamme tutkia ihmisten ja eläinten vuorovaikutusta ja ottaa esille niitä tapoja, joilla eläimet ovat olemassa myös kestävyysmurroksessa – eivät häivytettyinä tai piilotettuina.

Projektimme onkin siirtynyt jännittävään vaiheeseen: olemme päässeet Sea Life Helsinkiin tutkimaan ja tallentamaan sitä, miten kalojen ja muiden vedenelävien hoitajat puhuvat asukkien kanssa ja miten noista vedenelävistä tässä yhteydessä puhutaan. Ihminen voi nimittäin luoda vuorovaikutussuhteen paitsi kotieläimen (kuten naudan tai lampaan) kanssa, myös mykkänä pidetyn kalan kanssa. Vuorovaikutussuhde voi olla molemminpuolinen. Tämä on tutkijalle todella upea mahdollisuus, josta olemme kiitollisia! Pulahduksemme Sea Lifeen onkin jo osoittautunut todella kiinnostavaksi ja tärkeäksi, ja sen tuloksia jaamme myöhemmin.

Kuvassa tutkija Anni Jääskeläinen tallentaa jättiläistursaalle puhumista. Kuva Sampo Marjomaa.