Tutkin sitä, miten ihmiset puhuvat eläimille, ja aineistossani on myös hyönteisiä ja hyönteisille puhumista. Osa tutkimustani on sen tarkastelu, miten ihmiset yrittävät ymmärtää erilaisia muunlajisia eläimiä, niiden sankassa ja monijalkaisessa ja -lonkeroisessa joukossa hyönteisiä ja muita ötököitäkin. Tämä osa tutkimustani on vielä kesken, mutta kirjaan tähän blogikirjoitukseen muutamia ajatuksia, jotka tuntuvat tärkeiltä. Teksti on saanut innoitusta biosemiotiikasta ja etenkin Jakob von Uexküllin ajattelusta. Lyhyesti sanoen biosemiotiikassa on kysymys siitä, että myös eläinten ja eliöiden maailmassa nähdään merkityksiä ja merkitysprosesseja, ja niitäkin voidaan tutkia. Kielen tutkijalle kysymys voi olla tutkimusotteen radikaalista laajentamisesta.
Irtoajatus 1) Ekologinen karisma ja ötökät
Kuuntelin Metsä-Suomi-podcastia, jossa listatiin metsän kannalta Suomen tärkeimmät eläimet. Ne olivat kaikki ötököitä: kunttamato, kaarnakuoriaiset ja hyppyhäntäiset. Kunttamatoja on metsässä neliömetrillä sata tuhatta. Ne pilkkovat kariketta, jolloin puut saavat siitä ravinneaineita. Ilman kunttamatoja metsiä pitäisi lannoittaa. Ja harva välittää moisista ötököistä tuon taivaallista!
Kun mietitään luonnonsuojelua ja yritetään kannustaa siihen, on havaittu, että ihmistä puhuttelevat tietyt lajit ja yksilöt. Esimerkiksi söpöillä isoilla nisäkkäillä voi olla niin kutsuttua ekologista karismaa, samoin tietyillä puuyksilöillä. Esimerkiksi käyvät saimaannorppa ja Paavolan tammi – upeita olentoja, kylläkin. Kuitenkin pienet ja huomaamattomat hyönteiset ja muut ötökät ovat tavattoman tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, ja luontokadossa onkin pitkälti kyse hyönteisten ja ötököiden katoamisesta. Niiden joukosta löytyy kuitenkin valitettavan vähän lajeja, joilla olisi kovinkaan paljon ekologista karismaa. Ötökät eivät ole tarpeeksi sympaattisia ja niistä vieläpä uutisoidaan ikävään sävyyn. On joitakin, joista pidetään, ja ne ovat ne söpöt tai erottuvat lajit, kuten leppäkerttu ja pörröiset kimalaiset. Sitten on valtava joukko todella tärkeitä olioita, kuten kaarnakuoriaiset, änkyrimadot ja loispistiäiset, jotka pitävät systeemin kunnossa. Änkyrimadot hajottavat kariketta ja mahdollistavat puiden ravinteiden saannin, kaarnakuoriaiset uudistavat metsää, ja loispistiäiset pitävät monen muun ötökän kannan kurissa.
Irtoajatus 2) Systeeminen ajattelu ja ötökät
Ötököihin liittyy juuri kestävyyspuheen perään kuuluttama systeeminen ajattelu. Öttiäiset ovat osa paikallisia ja laajempiakin ekosysteemejä – ekosysteemi on systeemi, jos mikä! Yllättävät ja vähäpätöiseltä näyttävät asiat voivat vaikuttaa systeemin tasapainoon. Jokin, josta emme vielä tiedä, saattaa järkyttää paikallisia oloja. On edelleen epäselvää, miksi pölyttäjät katoavat niin nopeasti, mutta ne katoavat. Toisaalta kukaan ei osannut odottaa, että kun Vuoksen rannat ruopattiin 70 vuotta sitten, mäkäräiset piinaavat nyt 70 vuotta myöhemmin ihmiset raivon partaalle Imatralla ja Lappeenrannassa. Vesiperhosten lisääntymispaikat tuhoutuivat, ja nyt ne eivät pidä mäkäräiskantaa kurissa. Systeeminen ongelma, jonka ihmiset tuntevat kirjaimellisesti omissa nahoissaan.
Irtoajatus 3) Umwelten – omailmat
Biosemiotiikassa ja zoosemiotiikassa (eläinsemiotiikassa) on tapana käyttää käsitettä Umwelt. Umwelt tarkoittaa kunkin lajin – tai miksei yksilönkin – subjektiivista merkitysuniversumia, ja se koostuu siitä, mitä on laji tai yksilö voi aistia ja mikä on niille myös merkitystä kantavaa. Käsite Umwelt tulee Jakob von Uexküllilta, joka oli biologi ja omatoimisemiootikko – tällä tarkoitan sitä, että hän kehitti aivan omaa merkitysteoriaa, joka ei ollut mitään velkaa esimerkiksi Peircelle tai Saussurelle. Von Uexküllin klassinen esimerkki Umweltista on puutiaisen merkitysuniversumi, joka pelkistyy kahteen ominaisuuteen: erittää voihappoa, on karvainen. Nämä ominaisuudet koskevat kaikkia nisäkkäitä, joten puutiaisen kannalta on yksi ja sama, mihin nisäkkääseen se pureutuu. Se seuraa voihapon tuoksua ja kaivautuu karvan läpi lämpimälle iholle. Sen Umweltissa ei ole esimerkiksi ihmistä ja hirveä erikseen, koska sille ne ovat sama. von Uexküll (1982/1940, 73) kirjoittaa: ”Objektit, joita löydämme puutiaisen ympäristöstä – värikkäät ja tuoksuvat kukat, rahisevat lehdet, laulavat linnut – eivät koskaan pääse sisälle puutiaisen Umweltiin.”
Olen nyt oppinut, että Umwelt käännetään joskus viroksi omailm, eli suomeksi se olisi omailma – käsitteessä on lyöty yhteen sanat oma ja maailma. Se onkin kuvaava termi! Ehkäpä myös suomeksi voisi puhua eri eliöiden omailmoista, esimerkiksi leppäkertun omailmasta ja kunttamadon omailmasta ja mäkäräisen omailmasta, ja siitä, mistä ne koostuvat.
Olen kirjoittanut toisessa blogissa pyjamaluteen mahdollisesta Umweltista. Juttu löytyy täältä.
Lähteet:
von Uexküll, Jakob 1982: The Theory of Meaning. Semiotica 42 (1), Special Issue: Jakob von Uexküll’s The Theory of Meaning, s. 25–80.
Oikeudenmukaisen siirtymän altavastaajat 
Jätä kommentti