”Taputella ja suloisella äänellä puhutella usein Lehmiä, tekee heitä iloisemmaxi ja auttaa paljon menestyxeen.”

Näin neuvoo Kristfrid Ganander lehmäpidosta kirjassaan Eläinden Tauti-Kirja, luvussa Kuinka Lypsy-lehmät pitää oikein holhottaman, vuonna1788.

Gananderille oli selvää, että lehmille kannattaa puhua, jotta lehmistä tulee onnellisempia ja ne siten voivat hyvin. On selvää, että aikaisemmin kotieläimille puhuttiin paljonkin. Myös tutkimassani Ei auta, sanoi nauta -aineistossa on paljon kuvauksia lehmille ja lehmien kanssa puhumisesta ja niiden kanssa seurustelusta, kuten seuraava:

”Koskaan ei saisi olla niin kiire, ettei ehtisi vähän rapsutella lehmiään. Se on kuin rahaa pankkiin panisi – maksaa itsensä takaisin eläimen helppona käsiteltävyytenä ja luottamuksena hoitajaansa.” (SKS, KRA, Nauta, 216.)

Olen jo aikaisemmin kertonut siitäkin (linkki lopussa), että kun murresanoja keränneessä Sanastaja-lehdessä 22.5.1934 julkaistiin kysely, jossa pyydettiin kertomaan, millä sanoilla kotieläimiä kutsutaan ja käsketään, eläinten kanssa juttelu oli mukana ilmeisenä taustaoletuksena, sillä yksi kysymyksistä kuului ”Miten lampaille puhellaan, kun pysähdytään niiden seuraan?” ja eräs toinen ”Kuinka sanotaan, kun sikaa raapia kyhnytetään?”

Vastausten mukaan lampaille juteltiin esimerkiksi näin:

Tuku lampia, niin tuku se on tuku. (Kortesjärvi)

Mites se piiti? Piitikös se siinä? Mites se ukko siinä meinovaa? Pikkunenko se siinä! (Kontiolahti)

Pikeli, pikeli, pikko (Vehmersalmi)

(Esimerkit Koponen 1936, 214–215.)

Minulla on hyvä käsitys siitä, miten kotieläimille on ennen puhuttu. Mutta entäpä nyt? Miten lehmille, lampaille ja sioille jutellaan tänä päivänä? Puhutaanko niille yhä samoin kuin ennenkin, ja onko se edes mahdollista?

Tutkimukseni tarkoitus on selvittää niitä kielellisiä tilanteita, joissa tuotantoeläimet ovat nykypäivänä mukana. Tutkin myös kotieläimistä puhumista, ja myös eläinten pitäjät pääsevät ääneen – haluan siis kuulla kaikkia näitä ääniä ja selvittää, mitä merkitystä näillä äänillä on tämän päivän Suomessa.

Lähteet ja linkit:

Ganander, Christfrid 1788: Eläinden Tauti-Kirja. Josa Hewoisten, Lehmäin, Lammasten, ja muun pienen Karjan ja Rahwaan Irujamen ja Itikkain Taudit Ja Parannuxet, Lääkityxet ja Koti-Huusauxet Löytään A–B–Ceen jälkeen sowitetun johdatuxesta ja Numeroin osotuxesta Kirjahan: Suomexi tulkitut Ja Monesta Kirjasta, niinkuin myös korwa kuulosta ja wälistä, omasta koettelemuxesta waarin otetut ja kootut. Stockholmisa, Präntätty Kuning:sa Suomalaisesa Präntisä. Luettavissa osoitteessa https://kaino.kotus.fi/korpus/vks/meta/ganander/gan1788b_rdf.xml

SKS:n arkisto, perinteen ja nykykulttuurin kokoelma (SKS KRA). Ei auta sano nauta ‑kilpakeruu (Nauta).

Koponen, Vieno 1936: Kotieläinten houkutus-, hoputus- ym. hoennaiset suomen murteissa. Laudatur-tutkielma. Helsingin yliopisto.

Kirjassamme Kieli ja eläin käsittelen artikkelissani Eläinten omat sanat eläimille osoitettuja interjektioita. Lea Laitinen tutkii samassa kokoelmassa omassa artikkelissaan He-pronominin käyttö eläimistä myös tuota yllä lainattua Gananderin katkelmaa.

Kokoelmaan voi tutustua osoitteessa https://oa.finlit.fi/site/books/e/10.21435/skst.1474/